keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Maukas kortteliravintola Kuja Bar & Bistro

Viime sunnuntaina kävimme brunssilla bistrohenkisessä kortteliravintolassa Kuja Bar & Bistrossa. Kyseinen ravintola sijaitsee Hakaniemen torin kupeessa.

Kuja Bar & Bistron tunnelmaa.
Pöytävaraus brunssiin oli paikallaan, sillä marssiessamme ovista sisään, paikka oli tupaten täynnä. Pöytää olisi ollut mahdoton saada ilman varausta. Brunssin asiakaskunta koostui lähinnä nuorista aikuisista ( yllätys! ) ja lapsiperheistä. 
Kuja Bar & Bistron brunssipöydästä löytyi kevyempää syötävää kuten punajuurta & mangoa, kikherneitä & jogurttia ja punakaalista valmistettua coleslawta. Erillisellä sivupöydällä oli lämpimiä ja lihaisempia vaihtoehtoja. Vastakkaiselta seinustalta löytyivät leivät, croisantit ja muut lisukkeet. Tarjolla oli mielestämme monipuolisesti sekä kasvis- että liharuokaa.

Kukkakaaligratiinia, munakasta, makkaraa, ribsejä, punakaalia...
Ruoasta olimme seuralaiseni kanssa samaa mieltä: kaikki maistui todella hyvälle! Suosikeiksi nousivat munakas, perunasalaatti, punajuuret, kukkakaaligratiini, makkaralajitelma ja ribsit. Niin ja tietysti leipä ja lämpimät croisantit! NAM!

Jälkiruokaosasto oli myös herkullinen! Molemmat sekä palsterikakku että suklaakirsikkakakku menivät vauhdilla alas. Lisäksi vohveleiden valmistaminen olisi ollut mahdollista, mutta jono oli sen mittainen, että tämä ei oikein houkutellut. Lopuksi nappasimme vielä lautaselle hedelmiä.

Kaiken kaikkiaan Kuja Bar & Bistron brunssi oli oikein mainio ja henkilökunta oli todella ystävällistä. Jos jotain negatiivista pitäisi sanoa, niin pöydät tuntuivat olevan melko lähekkäin toisiaan ja tämä aiheutti ahtauden tunnetta. Lisäksi viereisen pöydän jutustelua ei voinut välttää olla kuulematta.

Suosittelemme tätä kortteliravintolaa brunsseiluun ehdottomasti!


BREKKARIKLUBIN ARVOSTELU

Ruoka: 9

Palvelu: 9

Tunnelma: 9

Moitimme: Lähekkäin olevia pöytiä ja jonottelua vohveilen valmistamiseen.

Kehumme: Maukasta ruokaa, ystävällistä henkilökuntaa, brunssin kohtuullista hintaa.

Mitä brunssin jälkeen? Shoppailua Hakaniemen torilla ja hallissa.


Kuja Bar Bistro

Osoite: Hakaniemenkatu 7, 00530 Helsinki

Pöytävaraukset: http://www.kujabarbistro.fi/fi/reservation

Lauantain brunssi klo 11-12.30, sunnuntaisin klo 10.30, 12.30, 1430.

Lue lisää: http://www.kujabarbistro.fi/fi/


lauantai 25. lokakuuta 2014

Das Anna Blume

Berliinin matkalla oli pakko käydä aamiaiselle Anna Blumessa. Tästä paikasta olimme kuulleet aikaisemmin jo paljon positiivista palautetta ja netistä bongatut kuvat lupailivat paljon.

Anna Blume sijaitsee viihtyisässä ympäristössä.
Anna Blume sijaitsee tyylikkäässä Prenzlauer Bergissä. Kahvilan yhteydessä toimii myös kukkakauppa ja aamiaisen lisäksi tarjolla on lounasta, herkullisia kakkuja ja juomia.

Jokaisessa pöydässä oli söpö kimppu kukkia.
Olimme etukäteen varanneet pöydän, koska tiesimme paikan olevan suosittu. Tilasimme monikerroksisen brunssitarjottimen kahdelle henkilölle. Kahvin ja tuorepuristetun mehun tilasin erikseen. Terassi ja muutkin puitteet olivat kaiken kaikkiaan viihtyisät, vaikkakin edestakaisin poukkoilevia lintuja sai hieman hätistellä.

Aamiainen kahdelle Anna Blumen tyyliin.
Juustoa, kinkkua, munakasta, salaattia...

BREKKARIKLUBIN ARVOSTELU

Ruoka: 8+

Palvelu: 9

Tunnelma: 9

Moitimme: Pöydälle lentäviä lintuja ja juustojen & leikkeleiden vähäistä määrää.

Kehumme: Ympäristöä, esillepanoa ja huopia, joita sai lämmikkeeksi.

Mitä brunssin jälkeen? Kahvilan vieressä on kirjapuu, jonka kautta kirjoja kierrätetään. Myös englanninkielisiä kirjoja löytyy puusta.


Cafe Anna Blume

Osoite: Kollwitzstraße 83 
10435 Berlin-Prenzlauer Berg

Pöytävaraukset: info@cafe-anna-blume.de

Aamiaista tarjolla joka päivä aamu kahdeksasta ilta kymmeneen.

Lue lisää: http://www.cafe-anna-blume.de/en.html

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Makumatkalla Stoassa

Lauantaina otimme metron kohti itää - määränpäänä oli kovasti kehuttu Stoan brunssi. Stoa on kulttuuritalo Itäkeskuksen tuntumassa. Brunssi tarjoillaan 1. kerroksen kahvilassa - Cafe Stoassa. Pöytävarauksen olimme tehneet aikaisemmin viikolla, mutta brunssille olisi mahtunut ilman varaustakin. 


Väriä riitti Stoan brunssilla.
Ensi vaikutelma oli rento ja kansainvälinen. Kassalla tervehti iloinen englantia puhuva mies, radiosta kaikui ranskalainen musiikki ja noutopöydän kulhoista näkyi eksoottisen värisiä pohjois-afrikan makuja. Ennen pöytään istumista kassalla maksettiin brunssi ja matkaan sai lautaset. Iloisena yllätyksenä hintaan kuului myös lasilliset cavaa. Ja sitten noutopöytään. 

Ahh, mitä värejä noutopöydässä oli! Kaikkea teki mieli maistaa ja visuaalinen elämys todella hiveli silmiä. Lautanen täyttyikin nopeasti salaateista, hedelmistä, erilaisista tahnoista, hummuksesta, marinoiduista oliiveista, pavuista, kasvismunakkaasta ja jättimäisistä kofta-lihapyöryköistä. Sivupöydllä oli tarjolla kuohkeaa ja hieman erikoisen makuista leipää ja croisantteja. Jonkinlainen makea juoma oli mielenkiintoinen makukokemus. Epäselväksi jäi mitä tämä makea juoma sisälsi, mutta hyvää se oli. 


Nam, nam, nam.

Seuralaisen lautanen täyttyi jo kiitettävästi ensimmäisellä kierroksella.

Jälkiruokana oli kahvin ja teen kanssa taivaallisen hyvää porkkanakakkua. Toista jälkiruokakakkua ei vatsa enää hyväksynyt, niin täynnä pakki oli. Kaikki mitä maistoi, maistu erilaiselta ja hyvältä. Fiilikset olivat korkealla mutustellessa mielenkiintoisia makuja. 


Punaisissa nahkatuoleissa oli super-mukava istua :)

Myös muissa pöydissä seurueet vaikuttivat tyytyväisiltä. Pöytäseurueisiin kuului niin pariskuntia kuin isompia poppoita. Ikäjakauma oli taaperoikäisestä eläkeläiseen. Tunnelma oli kaiken kaikkiaan kivan kepeä. 

Henkilökunnan puolelta palvelu oli todella ystävällistä. Englanniksi kyseltiin, että maistuiko ruoka - ja sehän maistui! Stoan brunssia voi vain ja ainostaan suositella. 


BREKKARIKLUBIN ARVOSTELU

Ruoka: 9

Palvelu: 9

Tunnelma: 9

Moitimme: Pientä alun sekavuutta saavuttaessa paikalle

Kehumme: Palvelua, makuja, ruuan ulkonäköä ja esillepanoa

Mitä brunssin jälkeen? Stoan 2.kerroksessa on opiskelijoiden töitä esillä. Kiertele ja nauti taiteesta.



Cafe Stoa



Osoite: Turunlinnantie 1, 00900 Helsinki

Pöytävaraukset: stoa@cafe-stoa.fi


Hinta: 19,90€ / henkilö. lapset euro per ikävuosi 14-vuotiaaksi asti.


Brunssi tarjolla joka lauantai ja sunnuntai kello 10.30-12.30 ja 13-15.


Lue lisää: http://ravintolastoa.com/







maanantai 21. huhtikuuta 2014

Ei niin mestarillinen Mestaritalli

Pääsiäissunnuntaina päätimme suunnata brunssille Töölööseen, Mestaritalliin. Odotukset olivat melko korkealla, koska muutamassa muussa blogissa tätä saaristolaisbrunssia oli todella paljon kehuttu. Olimme aikaisemmin viikolla varanneet pöydän, koska ajattelimme, että moni muukin suuntaisi pääsiäisenä brunssille. Sisälle astuessa sali näytti kuitenkin tyhjältä. Muutamassa pöydässä istui pariskuntia ja meidän kanssa samalla oven avauksella saapui isompi porukka.  

Tervetuloa Mestaritalliin!
Saaristolaisbrunssi olisi voinut sisältää enemmän saariston herkkuja.
Mestaritallin sisustus oli jokseenkin kulahtanut ja ensi vilkaisulla tarjoilupöytä ei myöskään tehnyt mitään "vau-efektiä". Tarjolla oli toki vaikka mitä aina silleistä nakkeihin ja täytekakuista marinoituihin oliiveihin ... mutta mutta... 

Noutopöytä oli somistettu saaristolaishenkeen.
Kupuja avatessa paljastui perinteisiä pikkunakkeja, pekonia, munakasta, vorschmackia yms. Tarjoilupöydän päädyssä oli voileipäkakkua, croisantteja, leipää ja oliiveja. Pöydän etummaisella puolella oli sitten kurkut, tomaatit, juusto, leikkeleet ja kalat. Erillisellä pöydällä oli kahvit ja mehut ja makea-osasta kakkuineen oli pienemmällä pyöreällä pöydällä.

Perinteisiä seisovapöydän antimia: leikkeleitä, juustoa, kurkkua, tomaattia... jne.
Tarjoilupöydän päässä oli leivät, croisantit ja voileipäkakut.
Kahvi maistui hyvällä, mehu taisi olla 100% purkkikamaa.
Jälkiruokapöydästä löytyi kakkuja, mämmiä, hedelmiä, konvehteja ja piirakoita.
No miltä sitten brunssi maistui? Täytyy myöntää, että valitettavasti ei kovin kummoiselta. Parasta antia oli mielestäni saaristolaisleipä, marinoidut oliivit ja katkarapusalatti. Sen sijaan toinen sienisalaateista maistui saippualta, voileipäkakku oli todella tuhtia ja kaikki jälkiruokapöydässä oli seuralaisen sanoin "niin pistävän makeaa, että kohta putoaa hampaat". Tarjoilupöydässä oli mielestäni turhan paljon valmistuotteen oloisia tuotteita ( ja valitettavasti osa myös maistui teolliselle ) ja tästä syystä muun muassa pikkunakit ( mikäköhän oli niiden lihapitoisuus? ) ja pancaksit jätin suosiolla ottamatta.  

Tämä kokonaisuus oli brunssin parasta antia.
Seuralainen maistoi lähes kaikkea.
Tuhti voileipäkakku jäi lautaselle, valitettavasti.
Lämpimät syötävät olivat tuttuja juttuja.
Palvelu oli todella sujuvaa ja ystävällistä. Se mikä sen sijaan oli silmiinpistävää, oli asiakaskunta. Matkalla olimme pohtineet, että olimmekohan hieman alipukeutuneet converset jalassa, mutta olimme lähes ylipukeutuneita! Ovesta meinaan lappasi sisään ihmisiä college-puvut päällä. Ja nyt ei puhuta college-puvuista, joissa ulkoillaan, vaan lähinnä kaapin kauhistuksista, jotka päällä tehdään enintään remonttia kotona. Tämä nyt ei tietenkään ole ravintolan vika, että jengi pukeutuu näin, vaan enemminkin kertoo suomalaisten tavasta pukeutua ihmisten ilmoille. 

Sokeri oli ja reilulla kädellä.

Kaiken kaikkiaan brunssin ongelma oli yllätyksettömyys. Kaikenlaista oli tarjolla, mutta mikään ei maistunut kovin hyvälle. Ruuasta ei näkynyt, että sitä olisi valmistettu pieteetillä ja tuli myös fiilis, että pöydän äärellä hypätiiin takaisin 1990-luvulle. Mainostettu "saaristolaisuus" olisi saanut näkyä paremmin. Munakas, pikkunakit ja voileipäkakut olisi voinut suosiolla jättää pois. Kaiken kaikkiaan brunssista tuli pitkälti mieleen laivan aamiainen, joskin oli freshimpi. 


BREKKARIKLUBIN ARVOSTELU

Ruoka: 7

Palvelu: 9

Tunnelma: 7

Moitimme: Mielikuvituksellisuutta, valmiskaman oloista ruokaa, taustalla soivaa panhuilu-musiikkia.

Kehumme: Palvelua ja merellistä ympäristöä.

Mitä brunssin jälkeen?  Merellinen ympäristö takaa mukavat olosuhteet pienelle kävelylenkille brunssin jälkeen.

Mestaritalli sijaitsee kauniissa ympäristössä.

MESTARITALLI

Osoite: Merikannontie 2, 00260 Helsinki

Pöytävaraukset: numerosta 09 -733 5770 tai ravintolat.mestaritalli@restel.fi

Hinta: 24,90€ / henkilö. 4-10-vuotiaat lapset puoleen hintaan.

Brunssi tarjolla joka sunnuntai kello 12-16.

Lue lisää: http://www.tapahtumamaailma.fi/mestaritalli/sunnuntaibrunssi